The Tales of Bingwood, tämä uusi seikkailupeli wanhoissa kuorissa, joka kertoo tavallistakin tavalliseman prinsessan pelastustarinan seikkailupelin muodossa. Homma menee kutakuinkin näin: pahisvelho sieppaa hyviskuninkaan tyttären ja satunnainen sankari lähtee pelastamaan häntä. Tällä kertaa sankarinamme on neuvokas kalastajanpoika Tombrant Driftwood, josta leivotaan puoliväkisin prinsessanpelastaja ja tulevan puolen valtakunnan omistaja. Tom(brant) on myös kärjistäen sanoen nuori kapinallinen, joka varastaa tavaroita ja tuhoaa paikkoja sekä ohittaa tullimaksun. Kauhistus!
Ensimmäinen vilkaisu peliin tuo monen retropelaajan silmiin kyyneleet ja uusmodernien pelien kuluttajien suupieleen epäuskoisen virneen. Kyseessä raakaa pikseligrafiikkaa (josta itse kyllä pidän), joka ajaa tehtävänsä ja tuo pelille seikkailupelinomaisen ilmeen johtuen ehkä siitä, koska parhaimmat seikkailupelit leivottiin sillin savuisella 90-luvulla. Grafiikka on vanhahtavasta ulkoasustaan huolimatta selkeää ja siistiä, jota soisi käytettävän enemmänkin nykypeleissä miljoonan taalan 3D-grafiikan sijaan. Ainakin jäisi käsikirjoitukseen ja pelattavuuteenkin budjetista rahaa, peijooni.
Seikkailupelille tyypillisesti on tämäkin peli keskittynyt lähinnä esineiden keräilyyn, yhdistämiseen ja käyttöön, joiden avulla pelissä edistyy kunhan keksii miten esineitä voi käyttää hyödykseen. Vaikka monet seikkailupelit sortuvat esineiden liian kryptiseen käyttöön (laita apina puuhun, yhdistä siitä pudonnut banaani sateenvarjoon ja saat delfiinin) niin The Tales of Bingwood pysyy järjellisenä kokonaisuutena loogisine ratkaisuineen. Äskeisestä hehkutuksesta huolimatta peli ei ole läpihuutojuttu vaan pelissä voi iskeä päälle tilanne jossa ratkaisu tuntuu olevan kiven alla, mutta luovalla pähkäilyllä selviää ja peliin kannattaa joskus vain palata myöhemmin uusilla aiviolla. Ns. ”Red herring” esineitä ei kuitenkaan ole, vaan kaikki esineet tietävät paikkansa ja ovat tarpeellisia pelin läpäisyn kannalta.
Palataan vielä juoneen toteamaan että peli on… noh… perinteinen. Ei maata mullistavia juonenkäänteitä, ei isoja yllätyksiä, eikä edes lohikäärmettä seivästettävänä. Huumoria kyllä jaellaan runsaasti sekä viittauksia peleihin ja PC-kulttuuriin. Usein hahmojen välisiä dialogeja rytmittää huulen heittäminen vakavalla naamalla ja naurua ei kuulla kuin juopuneen piraatin suusta. Mutta eipä kyyneleitään näy puoleen taikka toiseen ja johtopäätöksenä voisi sanoa että Bingwoodin asukkaat ovat kovin, kovin tunteettomia. Muutenkin Bingwoodin asukkaat ovat yhdessä paikassa istujia odottamassa että menet puhumaan heille. Kukaan ei lähde minnekkään ja kukaan ei kävele vastaan tietä pitkin kulkiessa.
Pelissä eteneminen on pohjimmiltaan hyvin suora- ja virtaviivaista, mutta ensimmäistä kertaa pelaava juoksee yleensä edestakaisin Bingwoodia etsien tiettyä esinettä tai tietoa miten edetä pelissä. Jossain on aina ongelma, ongelmaan on ratkaisu, ratkaisu pitää keksiä ja ratkaisija olet sinä. Joskus helppoa, joskus vaikeaa ja taustalla on koko ajan se iso ongelma, jota kohti pääset ratkaisu kerrallaan selvittäessäsi pienempiä pulmia. Peliin on onneksi tehty edestakaisin ravaamista helpottamaan ns. ”fast travel” jo tutkittujen paikkojen välille.
Musiikin osalta The Tales of Bingwood onnistuu mainiosti. Ulkoilmassa reipasta seikkailumusiikkia, toimintakohtauksissa tapahtumisen meininkiä ja merirosvojen luona railakasta juomalaulua. Musiikit ovat asiansa täyttäviä ja tunnelmallisia, mutta päähän niistä tarttuu yllättävän vähän. Äänet eivät jää kauas musiikista ja kuriositeettina mainittakoon että piirretyistä tuttuja äänitehosteita käytetään myös hyväkseen. Mikäs siinä kun peli itsekin letkauttelee seikkailuhuumoriaan vasemmalle ja oikealle kuten aiemmin mainittiin.
Pelin pituus on harvinaisen sopiva. Ei ollenkaan liian lyhyt, mutta ei turhan pitkäkään. Pelin läpäisee tietämyksellä helposti tunnissa tai parissa, mutta ensimmäistä kertaa pelaavalla menee helposti yli kuusi tuntia, ellei satu olemaan kuin kotonaan seikkailupelien logiikan kanssa. Myös turhan dialogin käyminen läpi vie aikaa ja voi pojat sentään kun sitä riittää. Keskustelu tapahtuu erilaisilla dialogivaihtoehdoilla, jotka voi käydä läpi haluamassaan järjestyksessä. Usein alimmaisin vaihtoehto keskustelussa on pelin kannalta relevantti, joten loput ovat tunnelman pohjustamista tai pelkkää hetulaa. Pelin etenemisen kannalta tärkeät vaihtoehdot jäävät keskustelussa harmaaksi uusintaa varten kun taas turhat juoruilut poistuvat pois häiritsemästä. Oikein.
Valituksen aiheita The Tales of Bingwoodista löytyy mm. tallennuksen estämisestä joissain kohti peliä ilman järkevää syytä ja pelin jättämisestä cliffhangeriin odottamaan seuraavaa osaa valmistuvaksi. Vaikka päätöksen ymmärtää, riipaisee pelin lopetus kun luuli pääsevänsä vielä samana iltana prinsessan kanssa makuuhuoneeseen nauttimaan puolesta valtakunnasta. The Tales of Bingwood ensimmäinen osa valmistui vuonna 2008, mutta seuraavaa osaa pelistä ei ole tullut eikä välttämättä tule vielä lähivuosina. Peli on muuten suomalaista tuotantoa jos joku ei ole vielä hoksannut, mutta kyllä sen huomaa viimeistään lopputeksteissä. Jälleenpelausarvo on heti läpäisyn jälkeen nollassa, mutta jo vuoden tauon jälkeen pelin maistuu hyvältä kun on unohtanut suurimman osan pulmien ratkaisuista.
Pelistä on myös demo-versio, jota suosittelen kokeilemaan ja jos kolahtaa niin myös ostamaan kokoversion. Linkki löytyy alempaa. The Tales of Bingwoodin voisi yrittää tiiviistää seuraaviin sanoihin: wanhojen seikkailupelien tribuutti, joka onnistuu tavoitteessaan yli odotusten kiertäen seikkailupelien yleiset ongelmat ja ripottelee päällensä komiikkaa reilulla kädellä antaen myös korville nautintoa musiikin muodossa. Juoni ei ole hääppöinen kokonaisuudessaan eikä varsinkaan lopusta, mutta muuten lähes täydellinen timantti omassa sarjassaan. Lähempänä täydellisyyttä jatko-osan saavuttua 😉
Arvosana: 4/5
Ytimekkäästi: Perinteille kumartava, ajatuksella ja viimeistelyllä tehty seikkailupeli.
The Tales of Bingwoodin demoversio: http://www.bugfactory.fi/?page=bingwood
Esineet
Läpipeluuohje
Vinkit, vitsit & glitchit
