Crash Bandicoot, 90-luvulla syntyneen pleikkarisukupolven tunnetuimpia ja suosituimpia pelisarjoja. Crash Bandicoot muistetaan hyvin toteutettuna hypi-ja-pompi -pelinä, mutta ensimmäinen osa poikkeaa paljon myöhemmistä jatko-osista ja on pelillisesti alkeellisempi. Super Mario 64 ja Crash Bandicoot kilpailivat toistensa kanssa aikoinaan kumpi olisi parempi tasohyppelypeli ja vaikka Super Mario 64 olikin pelillisesti paljon parempi ja kiinnostavampi, oli Crash Bandicootin valtteina paljon paremmat grafiikat ja parempi kameratyöskentely. Crash Bandicoot 2 alkoi olla jo kaikinpuolin Super Mario 64:sen tasolla mutta tarkempi analyysi siitä pelistä toiseen arvosteluun.
Grafiikat olivat PS1:en kärkikastia ja tämä saavutettiin käyttämällä erilaista resoluutiota ja uskomattoman monimutkaisella, mutta tehokkaalla koodauksella. Kiinnostuineille linkki Crash Bandicootin tekemisestä tekijöiden kertomana (tai kirjoittamana) http://all-things-andy-gavin.com/video-games/making-crash/ . Grafiikat olivat tarkkoja, värikkäitä ja nojasivat vahvasti sarjakuvamaisuuteen. Yleisesti tämä peli muistetaan teknisestä edistyksellisyydestään ja laitteistorajojen venyttämisestä, joka tuotti viiden pelin verran A-luokan viihdettä.
Crash Bandicoot oli tosiaan alkeellinen myöhempiin peleihin verrattuna. Ensin oli hieman viivelliset ja liukuvat kontrollit, pelkällä hypyllä ja pyörähdyksellä varustettuna. Myöhemmin tuli paljon tarkempi ohjaus ja enemmän liikkeitä. Tässä pelissä grafiikan ”view-distance” oli pienempi verrattuna myöhempiin peleihin, timanttien saamiseksi ei saanut kuolla, checkpointit eivät säilyttäneet kerättyjä laatikoita ja maat oli pakko suorittaa tietyssä järjestyksessä. Crash Bandicoot oli myös sarjan ainoa peli, jossa pystyi käyttämään salasanoja edistyksen tallentamiseen.
Peliä pidetään myös sarjan vaikeimpana, mutta veteraaneille suosittelen kokeilemaan netissä leijuvaa ykkösosan beta-versiota pelistä joka ottaa turhat luulot pois. Vaikeustaso oli lopullisessa versiossa kuitenkin reilu ja helpottui itsestään antamalla ilmaisia Aku Akuja pelaajille, jotka kuolivat usein. Timanttien saaminen joistakin tietyistä kentistä on todella haastavaa, muttei missään nimessä mahdotonta. Musiikit ovat tässä pelissä muistettavia, marimbaa ja muita ”luonnonsoittimia” käyttäviä melodialooppeja. Juuri täydellisiä tähän peliin, en voisi kuvitella muuta ratkaisua. Mutato Muzikalle kaikki kunnia musiikeista.
Hahmot ovat Crash Bandicootissa hyvin sarjakuvamaisia risteyttäen populaarikulttuuria ja viidakon eläimiä. Esimerkkeinä Mafiosomainen Pinstripe Potoroo tai umpihullu Ripper Roo. Ensimmäisessä Crash Bandicootissa oli myös myöhemmistä peleistä lapsiin vedoten poistettu Tawna Bandicoot, bandicootin ja Pamela Anderssonin risteytys. Kuten niin monessa tasohyppelypelissä, myös tähän on ängetty jonkinlainen tarinanpätkä pelaajalle motivaatiota luomaan. Ilkeä tohtori N. Cortex on kaapannut Crashin tyttöystävän Tawnan ja Crash lähtee häntä pelastamaan. Myös Crashin mutaatioalkuperä kerrotaan, mutta siihen juonikäänteet loppuvatkin.
Maat ovat monipuolisia ja sama teema löytyy usein kahdesta eri maasta, helpommasta ja vaikeammasta. Joitakin teemoja ja maita on vain yksi esim. Toxic Waste ja Slippery Climb. Jotkut maat myös haarautuvat ja vaikka se muuten onkin mukavaa niin laatikoiden keräämisen kannalta se voi olla todella tuskaista varsinkin siksi kun ei saa kuolla ja taaksepäin kulkiessa kamera altistaa usein läheltä-piti vaaratilanteille. Mukana on myös 2D-bonuskenttiä, joista osa on helppoja ja osa todella vaikeita. Jokaisesta saa oman palkintonsa, yleensä ainakin elämiä runsaasti ja elämiä tässä pelissä jaetaan vasemmalta ja oikealta. Ei ole ollenkaan kummallista että lisäelämien maksimimäärä on saavutettu pelin loppupuoliskolla.
Yleisesti ottaen tämä peli, Crash Bandicoot, on toiminnantäyteinen, värikäs, haastava ja koukuttava. Peliä pelaa jatkuvasti eteenpäin ja pelin läpäisyn jälkeen metsästää mielellään myös timantit toisenlaisen lopetuksen näkemiseksi. Yleinen tunnelma on pirteä vaikka luonnosta päädytäänkiin saastuttaviin tehtaisiin ja kolkkoihin autiokaupunkeihin. Pelattavuus on kohdillaan muutamia vikoja lukuunottamatta ja hauskuutta riittää kunnes vastaan tulee harvinaisen turhauttava maa, varsinkin timantteja kerätessä.
Tässä pelissä on itselläni arvioinnin vaikeutta. On paha sanoa lopullista arvosanaa kun ei tiedä mihin vertaisi. Omaan aikaansa nähden timangia, joskin sitä se on vieläkin, mutta asiat ovat muuttuneet myöhemmissä osissa (siis Naughty Dogin tekemissä) todella paljon eteenpäin ja paremmiksi. Nostalgia-arvoa pelillä on monelle pleikkari-sukupolven edustajalle, harvassa on ne yksilöt jotka eivät tätä ole pelanneet. Tasohyppelypeli, joka hakee vielä rooliaan.
Arvosana: 4/5
Ytimekkäästi: Viimeisen päälle toteutettu tasohyppelypeli.
Glitchit
Koodit ja vinkit
Prototyyppi
